maanantai 14. joulukuuta 2009

VOITTAJA 2009


FI MVA JV-08 V-09 Foogel Basileo "Matias"


Lauantaina oli Suomen  voittaja näyttely, jossa tomarina toimi Cristian Stefanescu. Matiaksella oli onni saada handlerikseen Ante Lucin, johon koira ihastuikin heti ensi näkemältään. Parin yhteistyö oli upeaa katseltavaa ja Matias saikin fiilistellä omalla itsenäisellä tyylillään kehässä. Tuloksena tästä olikin ROP ja Voittaja -09 titteli. Tuomari oli sanellut Matiaksen arvosteluun, että Matias on "a real champion" ja siltä sen meno näyttikin. Kisan VSP oli ihana "Vanna", joka saikin Juniori voittaja-09 -, voittaja -09-  sekä sunnuntaina pohjoismaiden Juniori voittaja -09 tittelin.
Ryhmäkehässä Matias pääsi kahdeksan parhaan joukkoon, mutta ei sijoittunut. 


Rop Foogel Basileo ja VSP Quintinos Giovanna

Sunnuntaina oli vuorossa pohjoismaiden voittajanäyttely. Matias pääsi taas kehään Anten kanssa, mistä koira selvästikin oli onnellinen. Tällä kertaa Matias esiintyi vielä lennokkaamin ja upeammin kuin lauantaina. Koko kehä tuntui olevan aivan liian pieni Matiakselle niin upeasti se esiintyi, mutta karvojen hypistelyjen jälkeen tuomari sijoitti Matiaksen paras uros kakkoseksi. Hieno sijoitus siis tästäkin näyttelystä.


ryhmäkehässä

Takkukin osallistui molempiin näyttelyihin. Takku sai tasaisen varmasti molemmista näyttelyistä ERIn, mutta Takun tyyli ei purrut tuomareihin sen enempää ;)

  

"Takku" 

Nyt onkin hyvä jäädä joulutauolle ja miettiä ensi vuoden kuvioita. Varmaa kuitenkin on, että myös ensi vuonna meidät näkee junior handler-, agility ja näyttelykehissä, sekä  käymme katsastamassa millainen tapahtuma on Champion of Champions Gaala.

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Itsenäisyyspäivän näyttely Tampereella!



 katsomossa piti olla tarkkana

Perinteinen Itsenäisyyspäivän näyttely järjestettiin Tampereella Niihaman maneesissa. Matiaksen veli Rico oli myös saapunut Tampereelle. Rico esiintyi ja liikkui todella upeasti kehässä, ollen PU2 saaden serttin ja  näin Ricosta tulikin uusi Suomen muotovalio. Paljon Onnea!


komea uusi Suomen muotovalio Foogel Bastiano"Rico"

Matias viihtyi maneesissa myös hyvin. Se selvästikin nautti siellä juoksemisesta ja hyvin se juoksikin, ensin ropiksi ja lopuksi ryhmä kakkoseksi. Lagotot arvosteli Raija Tammelin ja ryhmän arvosteli Marjo Jaakkola.


"Matias" Rop ja Ryp-2