sunnuntai 29. elokuuta 2010

Elokuun agiliitoa

Lähdin sitten kuitenkin kisaamaan Takun kanssa Orivedelle, vaikka olin mönkään menneiden Lempäälän kisojen jälkeen vakaasti ajatellut pitäväni "taas" taukoa kisaamisesta. Tällä kertaa muistin jopa kaikki radat oikein, joten enää ei agi tuntunutkaan niin mahdottomalta.
Ensimmäinen rata oli kyllä varsinainen sähläysrata, enkä ollut itse enää mukana ensimmäisen virheen jälkeen, joten Takkukin antoi mennä oikein urakalla kontaktien ohi.
Toiselle radalle lähdin tavoitteena harjoitella kontaktit kuntoon. Tämä rata olikin sitten nolla rata, mutta mm. puomin alastulon hiipiminen vei ajan yliajalle kokonaiset 0,66 sekunttia. Yllätyksekseni tämä pieni ajan ylitys ei harmittanut yhtään, koska ne kontaktit otettiin, mitä lähdettiin tekemään.


Koska saimme tältä radalta tuloksen pääsimme kisaamaan myös spanieliliiton mestaruudesta. Kisa käytiin ykkös- ja kakkosluokan osalta epävirallisenä kolmosluokan virallisen kisan alussa, joten pääsimme ensimmäistä kertaa kokeilemaan kolmosluokan rataa. Rata ei ollut mikään mahdoton, vaikka hylyn otimmekin. Aika ei myöskään olisi missään nimessä riittänyt, mutta mukava kokemus kuitenkin.


Johanna ja Consta onnistuivat Orivedellä loistavasti. Heille tuli toinen nolla tulos ja he saivat myöskin tuloksen spanieliliiton kisasta, Onnea!

Oslo double show

Elokuun puolivälissä oli Oslossa kaksi kansainvälistä näyttelyä samana viikonloppuna. Norjan matkalle meiltä starttasi molemmat lagottopojat ja vierailevana tähtenä uusi tuttavuus, amerikanvesispanieli "Rudy" Kei-Rin's Root'n Toot'n Cowboy.
Amerikanvesispanieli Rudy
 Norjan näyttelyt eivät järjestelyiltään vetäneet vertoja suomalaisille näyttelyille, mutta onneksi oli mukavaa seuraa ja tulokset mieleisiä.  Matias oli ensimmäisenä päivänä paras uros kaksi, saaden sertin. Tämä serti teki Matiaksesta Norjan valion sekä pohjoismaiden muotovalion. Takku ylsi lauantaina paras uros viisi sijalle.
"Takku" -> Norjan muotovalio


Sunnuntaina oli vuorossa Norjan voittaja 2010 näyttely, jossa Matias oli rotunsa paras saaden Norjan voittaja 2010 tittelin. Takku ylsi paras uros kolme sijalle saaden sertin, joten Takustakin tuli tällä reissulla Norjan valio.
ROP Foogel Basileo ja VSP Barista's Leona Di Vagabondo
Amerikan vesispanieli "Rudy" nappasi samat tittelit kuin Matiaskin tältä Norjan reissusta. Rudy oli hauska tuttavuus tästä minulle tuntemattomasta rodusta. Rydyn huumorintaju oli myös melkoisen valloittavaa ja kuinka leikkisä tämä kohta 8 vuotta täyttävä herra olikaan.



sunnuntai 8. elokuuta 2010

HEINÄKUUN NÄYTTELYT: Pori, Karjaa ja Helsinki


BIS-2 Helsinki

Porin Kv oli Matiaksella vuorossa ensimmäisenä näyttelynä Maailman voittajan jälkeen. Matiaksella oli uusi vaihde päällä Porissa, koira nimittäin juoksi selvästi kilpaa muiden koirien kanssa ryhmäkisassa :) Tällä tavalla heltisi ryhmänelosen paikka. Tuomareina oli rodussa Gert Christensen, Tanska ja ryhmässä Elena Ruskovaara, Suomi.

Seuraavaksi suuntasimme helteisenä sunnuntaina Karjaalle. Me kaikki selvisimme hienosti kuumuudesta,  Matiaskin jaksoi juosta kehässä ryhmä kakkoseksi asti. Tuomareina rodussa Kirsti Louhi ja ryhmässä Hannele Jokisilta.

Viimeisenä heinäkuun näyttelynä oli Helsingin kaikkien rotujen näyttely tuomarinkartanossa. Olimme jo miettineet jättävämme väliin tämän näyttelyn, koska helteet vain jatkuivat. Mutta sitten päätimme kuitenkin lähteä, koska Sanni lupasi esittää Matiaksen. Toisin kuitenkin kävi, Sanni loukkasi jalkansa treeneissä, eikä pystynyt juoksemaan kehässä, joten handlerit vaihtuivat viimehetkellä. Onneksi Senja riensi apuun juuri ennen ryhmäkehää. Josta Matiaksen matka jatkui ryhmävoiton ansiosta bis-kehään saakka lopputuloksena BIS-2.
Tuomareina rodussa Markku Santamäki, ryhmässä Elena Ruskovaara ja bis-kehässä Elina Haapaniemi.

Voitaisko jo mennä uimaan?