Spanieliliiton pääerikoisnäyttelyssä kisattiin myös junior handlerissa, johon Sanni ja Matias osallistuivat. Tuomarina toimi saksalainen Petra Bannach. Sanni ja Matias sijoittuivat nuorempien sarjassa ensimmäiseksi ja pääsivät päivän lopuksi pidettävään finaaliin. Finaalissakin Sannilla sujui kaikki loistavasti, myös vaihtokoiran kanssa. Loppujen lopuksi Sanni oli päivän paras junior handler. Tämä oli ensimmäinen kerta, jolloin Sanni voitti finaalissa vanhemman ikäsarjan voittajan.
vaihtokoiran esittämistäVarsinaiseen näyttelyyn oli ilmoitettu sekä Matias että Takku. Matias oli tuomarin mielestä liian iso ja sijoituskin oli näin ollen NUK3. Takku sen sijaan miellytti tuomaria paras uros kakkosen verran, mikä onkin huippu hyvä saavutus yli kuudestakymmenestä koirasta. Tuloksiakin parempaa näyttelyssä kuitenkin oli ihanat lagotto ihmiset ja se, että sai nähdä tuollaisen määrän lagottoja samalla kerralla.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti