keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Aptus BIS2


Matias oli ilmoitettu lauantaille Helsingin aptukseen ja sunnuntaille Haminaan. Lauantain Aptus kisattiin hikisessä harjoutushallissa, jossa sekä koirat että ihmiset tuskailivat kuumuudessa. Matiastakin selvästi kuumuus häiritsi, vaikka vietimmekin suurimman osan ajasta hallin ulkopuolella. Tästä huolimatta Matias skarppasi itsensä rotunsa parhaaksi tuomari Rune Fagerströmin ottaessa lagotot. Tästä oli hyvä jatkaa viileämmälle jäähallin puolella ryhmäkehiin. Ryhmäkehässä Matias syttyi taas fiilistelemään Senjan kanssa ja juoksi itsensä ryhmä voittoon. Kasi-ryhmän tuomaroi myöskin Rune Fagerström.
Tämä ryhmävoitto sitten aiheuttikin sen, että sunnuntain Haminan näyttely sai jäädä pienten järjestelyjen jälkeen ja me vietimme leppoisan päivän Matiaksen kanssa Senjan luona. Haminaan Senja oli ilmoittanut muitakin koiria, mutta päätimme kuitenkin mennä Bis-kehään Matiaksen kanssa.

RYP1 tuomarina Rune Fagerström

Sunnuntain Best in Show:n tuomaroi Renee Sporre-Willes. Bis-kehässä Matias taas pisteli parastaan, sitä oli aivan ihana katsella. Matias ei jättänyt tuomariakaan kylmäksi vaan Renee Sporre-Willes antoi lopulta sijoituksen BIS-2. Tämä sijoitus tuntui monella tapaa erityiselta, koska tasan vuosi sitten samassa näyttelyssä Matias aloitti näyttelyuransa samalla sijoituksella. Tähän vuoteen on mahtunut paljon upeita hetkiä Matiaksen ansiosta ja ilman Senjan apua ja hyvää yhteistyötä emme tähän olisi pystyneet. Tästä on hieno jatkaa eteenpäin uusia hienoja hetkiä tavoitellen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti