keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Nousu kakkosiin :)

Kesäkuun alussa menimme vihdoinkin kisaamaan Takun kanssa Tampereelle. Olin ilmoittanut meidät kahdelle radalle, joista ensimmäisellä sitten tulikin heti 0-tulos. Näin nousimme kakkosiin nopeammin kuin olin ajatellutkaan. Rata oli Johanna Wühtrichin tekemä ja taas jälleen oikein mukava rata. Suoritukseenkin olen tyytyväinen, koska rata sujui hyvin Takkumaiseen tyyliin. Tosin parilla ekalla esteellä Takku eteni etanan vauhtia ja ajattelin ettemme pääse lainkaan maaliin, mutta yht'äkkiä Takku tajusi olevansa agiradalla ja sai oman vauhtinsa käyntiin ja meni lopun todella sujuvasti.
Seuraavana päivänä jouduimme sitten kisaamaan kakkosiin. Tämä ei sitten enää ollut lainkaan sujuvaa, vaan minä peruutin heti toisella esteellä putkea päin ja jäin armottomasti jälkeen, sekä hukkasin oman rytmini kokonaan. Sitten radan loppupuolella sattui Takulle raju haveri. Takku ei nähnyt okseria kunnolla, vaan hyppäsi rimaa päin kovalla vauhdilla tullen riman kanssa alas parin kuperkeikan kautta. Onneksi tästä selvisimme pelkällä ohjaajan säikähdyksellä ja muutamalla hierontakerralla.

Kesäkuun alussa vietimme mukavan päivän lagottojen ensimmäisessä erkkarissa. Paikalla oli upea määrä lagottoja sekä lagottoihmisiä. Erikoista menestystä ei pojille tullut, koska olivat tällä kertaa liian matala jalkaisia ;)
Erkkarissa pojat osallistuivat ensimmäisen kerran myös parikilpailuun. Siinä olikin työtä saada pojat menemään edes jotenkin kelvollisesti, koska Matias oli sitä mieltä, että jos Takku on vierellä, voi ruveta leikkimään ja pomppimaan. Pojat kuitenkin voittivat kisan :)

Junior handleriä vaihtokoiran kanssa

Sanni osallistui myös juniror handleriin Matiaksen kanssa. Pari teki jälleen oikein hyvää työtä voittaen nuorempien sarjan ja ollen päivän toiseksi paras pari. 

"Matiaksen" äidin "Annan" jälkeläisryhmä    Kuva:Juulia Salonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti